Kempeleen Pallo -77

Kempeleen Pallo -77 pelaa miesten 5-divarin pohjois-pohjanmaan lohkossa. Kep sijoittui kaudella 2007 lohkossa neljänneksi.

tiistaina, syyskuuta 26, 2006

Kausi päättynyt. Esa vei Kepin maalipörssin, Matti R pelasi kaikki pelit.

Kausi 2006 saatiin vihdoin päätökseen pohjoisen 4-divarin A-lohkon osalta.
Alkukausi lähti lupaavasti käyntiin voittojen ja runsaslukuisen pelaajiston myötä. Kep keikkui sarjakakkosena aina puoleen väliin saakka kunnes alkoi miehet huveta.

Loppukausi muodostui Kempeleen Pallolle todella vaikeaksi pelaajiston kadottua työkiireiden ja loukkaantumisten vuoksi. Harjoituksia ei pidetty viimeisen kuukauden aikana juuri ollenkaan ja peliin saatiin kasattua juuri ja juuri aloituskokoonpanon verran miehiä. Osa tosin joutui pelaamaan enemmän tai vähemmän rampana. Onneksi yhtään ottelua ei jouduttu kuitenkaan luovuttamaan poissaolojen vuoksi.
Lopullinen sarjasijoitus oli Kepille 5. sija 7 voitolla, 3 tasurilla ja 8 häviöllä, yhteensä 24 pisteellä.

Kaudella 2006 Kepistä kunnostautuivat Esa Mulari, joka voitti sisäisen maalipörssin 8 maalilla vaikka jätti 7 viimeistä matsia väliin työkiireiden vuoksi. Erityiskiitokset myös Matti Röytälle, joka jaksoi kahlata kaikki 18 matsia läpi ja hoitaa seuran juoksevia asioita. Myös maalivahti Jussi Tolvanen pelasi yhtä lukuunottamatta kaikki matsit läpi.

Kepin pelaajien ottelut ja maalit kaudella 2006

ottelut maalit nimi
11 8 Mulari Esa
8 7 Jäväjä Jari
11 6 Ervasti Antti
11 6 Taipaleenmäki Tuomo
15 5 Mansikka-Aho Marko
6 5 Mensonen Juha
12 2 Pietola Harri
10 2 Rainsuo Toni
6 2 Hautajärvi Petri
4 2 Björn Mika
10 1 Kiljunen Matti
10 1 Kurkela Tommi
8 1 Savolainen Jaakko
18 0 Röyttä Matti
17 0 Tolvanen Juha
12 0 Muhonen Tuomas
12 0 Nousiainen Timo
12 0 Penttilä Ville
8 0 Kärsämä Tomas
7 0 Asheesh Mohamed
6 0 Kiljunen Vesa
6 0 Tapalinen Kimmo
5 0 Huttunen Jari
4 0 Juujärvi Teemu
3 0 Riihimäki Mika
2 0 Kurttila Mika

sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006

Kep-77 päätti kautensa tappioon

La 23.9 klo 15:00 Heinäpään tekonurmi
JS Hercules - Kep77 6-2 (3-1)

Kempeleen Pallon kausi päättyi reiluun tappioon Herculekselle maalein 6-2. Jälleen kerran Kep sai kasaan juuri ja juuri kentällisen verran miehiä eikä vauhti riittänyt voittoon asti. Ensimmäisellä puoliskolla vieraiden puolustus haparoi kotijoukkueelle 3 maalia ja voitto näytti karanneen ulottumattomiin. Toisen puoliskon löysäily jatkui ja Hercules iski 3 maalia lisää. Kepin molemmista maaleista vastasi Tupe.

---------Jävä---Tupe--------

Mika B - Toni (Matti R.) - Ville - Mansu

Tommi-- Timo-- Harri--- Tuoppi

------------Jussi------------------

keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006

Nousuhaaveet kolmoseen kariutui

Ti 19.9 klo 19:00 Heinäpään tekonurmi
FC Nets - Kep77 6-0 (4-0)

Kovakuntoinen FC Nets tyrmäsi vajaamiehisen Kepin Heinäpään iltavaloissa pelatussa 4-divarin matsissa maalein 6-0. Samalla Kep menetti käytännössä nousuhaaveet kolmoseen. Teoriassa mahdollisuudet lohkokakkoseksi ja karsintoihin ovat vielä olemassa jos Paps ja Oujk häviävät ottelunsa ja Kep voittaa viimeisen reilusti.

Eilinen ottelu oli vieraille yhtä synkkä kuin oli syysiltakin. Juuri ja juuri täyden aloituskokoonpanon verran miehiä jalkeille saanut Kep oli täysin vastaantulija Netsille. Jo ensimmäisellä puoliskolla ottelu ratkesi muutamaan nopeaan maaliin vastahyökkäyksen päätteeksi. Toisella puoliskolla Netsillä oli vieläkin enemmän maalipaikkoja, mutta isännät tuhlailivat urakalla eikä saanut kuin 2 maalia aikaiseksi.

FC Netsin raportti ottelusta

---------Mika.B---Mansu--------

Jaska - Muha - Ville --- Matti R.

Tommi-- Timo-- Erkku--- Tuoppi

------------Jussi------------------

tiistaina, syyskuuta 12, 2006

Viimeisestä kotiottelusta täydet pisteet

Ti 12.9 klo 18:00 Kempeleen nurmi
Kep77 - FC Rai 3-1 (0-1)

Kep hyvästeli kotiyleisönsä voitokkaasti kauden viimeisessä kotipelissä kaataen oululaisen FC Rain 3-1. Kempeleläisryhmä sai vihdoin jalkeille lähes täyden kokoonpanon pöytäkirjaan ja joukkue jaksoikin juosta pirteästi loppuminuuteille saakka.

Ottelun alku oli nihkeä ja vieraat saivat heti paineen Kepin maalille. Jo 5 peliminuutin jälkeen pallo oli kotijoukkueen maalissa maalinedushässäkän jälkeen. Jakson edetessä pelin painopiste tasoittui ja lopulta alkoi kääntymään Rain kenttäpuoliskolle. Tauolle mentiin kuitenkin vierasjohdossa 0-1.

Toisen puoliskon alkuhetket vieraat jälleen painostivat kovasti, mutta kempeleen puolustus sai selvitettyä vaaratilanteet hienosti. Kun ottelua oli pelattu 65min, Kep rakenteli hyökkäystä laidalta keskelle nopeilla siirroilla ja lopulta Harri tuikkasi Mika B:n laidalta läpi ja uusi vahvistus tasoitti pelin 1-1:een. Hetkeä myöhemmin Mansu pelattiin oikealta laidalta karkuun ja syötti maalin eteen, jossa Jaska täräytti läheltä ylös kotijoukkueen johtoon 2-1. Lopullisen niitin Rain pyristelyille tykitti Jävä kaukolaukauksella Tonin pelattua miehen keskeltä läpi 85 min. kohdalla.

Seuraavat kaksi viimeistä peliä Kep pelaa Heinäpäässä (Nets ja Hercules, ensi ti ja la)

------------Tupe (Jävä)---Mansu (Toni)--------

Jaska (Mika B) - Muha (Thomas) - Ville --- Harri

Tuoppi ----- Timo----- Erkku------- Matti R.

-----------------Jussi-----------------------

lauantaina, syyskuuta 09, 2006

Murskavoitto Spartakista

La 9.9 klo 13:00 Kempeleen nurmi
Kep77 - Spartak 6-0 (3-0)

Kepin neljän pelin tappioputki katkesi vihdoin ja kempeleläiset innostuivatkin mättämään maaleja oikein urakalla. Vieraat eivät päässeet missään vaiheessa peliin mukaan ja jo puoliajalla kotijoukkue johti 3-0. Tiivis puolustus maalivahti Jussin johdolla ja onnistuneet viimeistelyt takasivat täydet pisteet ja hengähdystauon sarjapaikan säilymisen suhteen. Kepiltä maaliverkkoja heiluttelivat Harri 2, Tommi 2, Tupe (Matin hienosta esityöstä) ja Mika B.

Avaus:
------Tupe -----------
--------Harri--------
Teemu--- Muha---Tommi--Jaska (Mika B.)
Janne - Tuoppi- Timo- Matti.R
--------Jussi-------------

keskiviikkona, syyskuuta 06, 2006

Tappiokierre syvenee

Ti 5.9 klo 18:30 Kempeleen nurmi
Kep77 - OuJK 1-2 (0-1)

Kepin tappioputki sai jatkoa kun OuJK:n vuoro oli nipistää pisteet Kempeleestä. Jälleen kerran vähillä miehillä ottelussa esiintynyt Kep taisteli urhoollisesti kovakuntoista OuJK:ta vastaan, joka oli mukana täydellä kokoonpanolla. Puolikuntoisen kotijoukkueen taistelu ei riittänyt vaan OujK vei pisteet maalein 1-2.

OuJK karkasi toisella puoliskolla jo kahden maalin johtoon ja oli lähellä kasvattaa johtoaan useaan otteeseen Kepin yrittäessä saada ensimmäistä maaliaan hyökkäämällä useammalla miehellä. Kotijoukkueen puolustus Jussin johdolla kuitenkin selvitti tilanteet ja Kep saikin ainokaisen maalinsa ottelun 85min. kohdalla Matti K:n kääntölaukauksella rankkarialueella (Tapin syötöstä). Tasoitusmaalin tekemiseen aika ei riittänyt.

OuJK:n otteluraportti pelistä

------Harri -----------
--------Mansu--------
Pete--- Muha--- Villle--Matti.R (Tommi)
Matti K - Tappi - Timo- Tuoppi
--------Jussi-------------

perjantaina, syyskuuta 01, 2006

Erkun hattutemppu ei riittänyt sarjajohtajaa vastaan

Ti 30.8 klo 19:00 Kempeleen nurmi
Kep77 - FC Opa 3-7 (1-4)

Vajaamiehinen Kep hävisi selkeästi sarjajohtaja FC Opalle maalein 3-7. Kauden tärkeintä ottelua oli odotettu pitkään, mutta peliä edeltävänä päivänä jo näytti siltä että kunnon kärkikamppailua ei ole tulossa lukuisten poissaolojen vuoksi. Kepiltä puuttui ottelusta niin paljon runkomiehiä työkiireiden ja loukkaantumisten vuoksi ja kokoonpanoon saatiinkin vain 12 pelaajaa. Kotijoukkueelta ottelussa kunnostautui Erkku viimeistelemällä kaikki Kepin maalit.

FC Opan otteluraportti pelistä

------Harri -----------
--------Mansu--------
Pete--- Muha---Jaska --- Ville (Matti R.)
Matti K - Timo- Erkku- Tuoppi
--------Jussi-------------