Su 9.9 klo 15:00 Kajaanin tekonurmi
FC Tarmo - Kep-77 2-1 (1-0)
Edellispäivän tappiosta sisuuntunut Tarmo kaatoi nousua havittelevan sarjakolmosen Kempeleen Pallon maalein 2-1. Kep sai reissuun mukaan juuri ja juuri 10+1 pelaajaa, joista osa joutui pelaamaan puolikuntoisena loukkaantumisten vuoksi.
Vieraat sumputtivat ensimmäisen puoliskon ja säikäyttivät kajaanilaisia muutaman kerran vaarallisilla vastahyökkäyksillä. Kotijoukkue sai puhkottua Kepin sumpun yhden ainoan kerran ottelun 40min. kohdalla, josta syntyikin johtomaali
1-0.Taktiset muutokset toivat ryhtiä kempeleläisten peliin toisella jaksolla ja pelin hallinta tasoittuikin hieman. Kep sai muutaman todellisen avopaikankin, mutta tasoitusmaalia ei syntynyt viimeistely-yritysten jäädessä suutareiksi.
Ottelun 65min kohdalla Tarmon keskikentältä ammuttu kaukolaukaus yllätti Kepin maalivahdin ja Tarmo siirtyi
2-0 johtoon.
Tommi Kurkela pääsi kuitenkin kaventamaan vapaapotkun jälkeen ruuhkasta lukemiksi
2-1, mutta tasoitusmaaliin ei enää vieraiden paukut riittäneet.
Näiden lukemien myötä Kempeleen Pallon nousuhaaveet neloseen käytännössä murenivat. Jäljellä on vain kaksi sarjakierrosta ja Kep on jäänyt nousupaikasta jo neljä pistettä.